Iso ja yhtenäinen metsämääräala Kouvolan Jaalassa!
Määräalalla on hyväpuustoisten metsien lisäksi noin 670 metriä Tuomilammen rantaviivaa ja kaksi yleiskaavan mukaista lomarakennuksen rantarakennuspaikkaa. Lammen rannalla ei ole muita mökkejä, joten tänne saa rauhaisan tukikohdan omien tilusten äärelle, tai sitten erinomaisen mahdollisuuden kiinteistöjalostukseen. Metsämaan pinta-ala on n. 92 hehtaaria, lopun ollessa tiestön ja sähkölinjan alle jäävää pinta-alaa.
Määräala on hyvin saavutettavissa. Ahvenistontie on kesäajettava sähkölinjan länsipuolella olevalle kääntöpaikalle saakka, johon tie on myös aukaistu myynnin ajaksi. Tästä eteenpäin tie jatkuu ns. talvitiepohjana sähkölinjan itäpuolelle. Itäosaan pääsee kesäkelissä myös maastokelpoisella ajoneuvolla. Maapohjat ovat noin 80 prosenttisesti kangasmaita ja loput 20 prosenttia turvekankaita. Kasvupaikat jakaantuvat melko tasaisesti kuivahkon ja tuoreen kankaan välille, rehevyyden vaihdellessa hieman maastonmuotojenkin mukaan. Arvioitu kokonaiskasvu koko määräalalle on noin 640 kuutiota vuodessa, eli keskimäärin 7 m³/ ha.
Mäntyvaltaisen puuston kehitysluokkajakauma painottuu poikkeuksellisen voimakkaasti (n. 96 %) varttuneisiin kasvatusmetsiin, jotka ovat keski-iältään noin 50-vuotiaita. Myös kuusi menestyy valtaosalla kuvioista kohtalaisen hyvin. Etenkin turvemaiden kuvioilla on virkeän oloista kuusen alikasvosta ja näille kapeahkoille kuvioille myös jatkuva kasvatus sopii erinomaisesti, kun kuusen alikasvos saadaan hyödynnettyä ja uudistamiskulut vältettyä.
Sähkölinjan länsipuoli on harvennettu vuonna 2015 ja itäpuoli vuonna 2019. Ensimmäiselle viisivuotiskaudelle ei ole arvion kassavirtalaskelmiin suunniteltu hakkuita, mutta toki uuden omistajan on mahdollista käsitellä metsiä mieleisellään tavalla. Arviolaskelmien seuraava, iso leimikkokeskitys on suunniteltu vuodelle 2032, jolloin länsiosa käsiteltäisiin uudistushakkuupainotuksella ja itäosa harvennuspainotteisesti. Käsittelyehdotukset myös karttaliitteissä. Kassavirtalaskelmien kertymäarvio vuodelta 2032 on noin 9 165 kuutiota ja uudistamiskulujen jälkeinen nettokassavirta noin 472 000 euroa. Tätä seuraava käsittelykerta on simuloitu kolmannen viisivuotiskauden loppupuolelle, josta on arvioitu noin 540 000 euron nettokassavirta. Lisäksi kassavirtaa on mahdollista saada mm. tonttikaupalla.
Kangasmaakuvioden kasvua, hiilensidontaa ja tulevaisuuden kassavirtaa on mahdollista tehostaa typpilannoituksella, joka sopii tämän kohteen isoille VT- / MT- männiköille varsin hyvin.
Kohteen hintapyyntö on 850 000 euroa. Tarjota voi enemmän, tai vähemmän.
Myyntikohteella on Tuomilammen rantaviivaa noin 670 metriä, jossa on 2 kaavan osoittamaa rantarakennuspaikka (loma-asunto). Kullekin rakennuspaikalle saa rakentaa
yhden loma-asunnon ja tarvittavat sauna- ja talousrakennukset siten, ettei 150 m2
kokonaisrakennusoikeus ylity ja talousrakennusten määrä ei ylitä kahta. Loma-asunnon etäisyys
keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 30 m ja alimman lattiatason tulee
olla vähintään 1 m. ylävesirajaa korkeammalla. Saunarakennuksen, jonka pohjapinta-ala on enintään
25 m2 , saa rakentaa 15 metrin etäisyydelle rantaviivasta ja alimman lattiatason tulee olla vähintään
1 m. ylävesirajaa korkeammalla.
Kaavan tietoihin: https://kouvola.asiointi.fi/Yleiskaavat/Oikeusvaikutteiset_Yleiskaavat/6_1_Jaalan%20it%C3%A4osa.pdf
Myyjä pidättää itsellään osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin, lukuunotttamatta Tuomilammen yhteistä vesialueosuutta, joka siirtyy ostajalle kaupan mukana. Eli myytävä määräala saa seuraavan yhteisalueosuuden: 2) Yhteinen vesialue 286-469-876-14 Talon 6 vesialue Rekisteröintipvm: 1.1.2009
Osuuden suuruus: 0,108029 / 1,000000
Fingrid Oyj:n 110 kV voimansiirtolinja menee määräalan halki (Kts. kiinteistörekisteriotteen tiedot).
Honkaharjun kiinteistöön ei kohdistu kiinnityksiä ja lohkottava määräala myydään kaikista velkarasituksista vapaana.
Ahvenistontien tiemaksu ollut n. 280 euroa vuonna 2024 ja tulee olemaan samaa luokkaa myös tulevaisuudessa.
Ostaja vastaa varainsiirtoveron (3 % kauppasummasta) lisäksi lohkomiskuluista (3300 €), sekä kaupanvahvistajanpalkkiosta (138 €), tai sähköisen kaupan asiointimaksusta (236 €).
Myyntikohteella on tien varrassa pari myyjän tekemää rankapinoa, jotka ovat myyjän omaisuutta ja
myyjä kuljettaa ne pois, sovitussa aikataulussa.
Toistaiseksi voimassa oleva metsästysvuokrasopimus Erä 34 ry:n kanssa
Telitie 1A, 2. krs
80100 Joensuu
p. 010 5730 201
palvelu@omallamaalla.fi
Omalla Maalla LKV toimii valtakunnallisesti ja palvelee asiakkaitaan koko Suomessa.
Keskitymme metsän myyntiin mm. alueilla Kuopio, Joensuu, Mikkeli, Savonlinna, Helsinki/Uusimaa, Tampere ja Jyväskylä.