Hoidettu ja hyväkasvuinen metsätila Petäjävedeltä. Kohde on hyvin saavutettavissa Käkelän metsätien kautta. Lähestyminen Karjokoski-Rajala yksityistien kautta, jonka osakkaana Käkelän metsätila on.
Käkelän maapohjat jakaantuvat rehevyydeltään melko tasan kuivahkojen ja tuoreiden välillä, pääosin kangasmaihin. Turvekankailla ja ojitetuilla kankailla on tehty kunnostusojitus ja tuhkalannoitus 20 vuotta sitten, noin 25 hehtaarin alueelle ja lannoitusvaste on edelleen havaittavissa. Lannoituskartta yläreunan kuvissa. Käkelän metsät ovat hoidettuja ja hyvin mäntyvaltaisia, kehitysluokkien painottuessa nuoriin-, sekä varttuneisiin kasvatusmetsiin ja varttuneisiin taimikoihin.
Tila on ollut aktiivisen metsänhoidon piirissä. Uudistamistyöt, perkaukset ja harvennukset on huolehdittu ajallaan ja latvukset ovat elinvoimaisia. Kohteella on tällä hetkellä kaksi uudistusalaa (kuviot 8 ja 30, yhteensä n. 1.8 hehtaaria), jotka on jo muokattu ja istutetaan myyjän kustannuksella alkukesän 2025 aikana. Kuviolla 20 alkaa olla varhaisperkauksen tarve, mutta muuten taimikot ovat kasvukunnossa. Paikoittain havaittavissa vähäistä hirvituhoa, jota luonnon taimet ovat kuitenkin onnistuneesti paikanneet.
Kohde tarjoaa hyvää kasvua ja runsasta arvosiirtymää kuidusta tukiksi. Ensimmäisen kymmenvuoiskauden aikana tilalta on odotettavissa maltillista kassavirtaa, kuitenkin järkevillä ja käytännöllisillä leimikkokeskityksillä. Kolmannella viisivuotiskaudella, noin 12-15 vuoden kuluttua kassavirtaa ja uudistushakkuumahdollisuuksia on reilummin. Arvioidut kassavirrat ja tuotto-odotteen eri kauppahinnoille löydät arviomateriaaleista. Kasvua on mahdollista tehostaa ja kassavirtoja aikaistaa kasvatuslannoituksilla. Lannoituspotentiaali tällä kohteella on erittäin hyvä, sillä lannoitusvasteeltaan kannattavaa pinta-alaa ja volyymia saa reilusti.
Kohteen hintapyyntö on 277 000 euroa ja tarjota voi enemmän, tai vähemmän.
Kiinteistörekisteriotteen mukainen pinta-ala 61,08 hehtaaria. Metsämaata arvion mukaan 58.8 hehtaaria ja joutomaata 0.6 hehtaaria. Loput on tiestön alle jäävää pinta-alaa. Mäntylammen rannassa mahdollista vesijättöä.
Osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin siirtyvät kaupan mukana:
1) Yhteinen maa-alue 592-402-878-4 Hiekkapaikka Rekisteröintipvm: 12.6.1986
Osuuden suuruus: 0,016814 / 0,236308
2) Yhteinen maa-alue 592-402-878-5 Savenottopaikka Rekisteröintipvm: 12.6.1986
Osuuden suuruus: 0,016814 / 0,236308
3) Yhteinen maa-alue 592-402-878-6 Soranottopalstat Rekisteröintipvm: 12.6.1986
Osuuden suuruus: 0,014500 / 0,124000
4) Yhteinen vesialue 592-876-5-1 Kuivasmäen osakaskunta Rekisteröintipvm: 24.8.2011
Osuuden suuruus: 0,002839 / 1,000000
Kiinteistö sijoittuu osittain Petäjäveden kunnan vesistöjen rantayleiskaavan alueelle. Kaava-alue koskee mäntylammen ympäristöä, joka on kaavoitettu maa-ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Metsänkäsittelyssä huomioitava
kulloinkin voimassa olevia ranta-alueita koskevia valtakunnallisia metsänhoitosuosituksia
Multia – Petäjävesi – Uurainen Karttapaikka_20250506_132208
Tiemaksu ollut n. 250 euroa/vuosi, Karjokoski-Rajala yksityistien osalta. Karjokoski-Rajalan yksityistie on erittäin hyvässä kunnossa.
Käkelään johtavalla tiellä ei ole järjestäytynyttä tiehoitokuntaa, vaan tiepätkää on pidetty kunnossa tarpeen mukaan naapureiden kanssa ja tie on hyvässä kunnossa. Viimeisestä kääntöpaikasta erkanee tilan oma metsätie, joka on myös hyvässä kunnossa, pieniä urapainaumia lukuunottamatta. Stora Enso kunnostaa tien loppupätkän pienet urapainaumat lähiaikoina.
Maat vuokrattu hirvenmetsästykseen Pengerjoen hirviseurueelle
Telitie 1A, 2. krs
80100 Joensuu
p. 010 5730 201
palvelu@omallamaalla.fi
Omalla Maalla LKV toimii valtakunnallisesti ja palvelee asiakkaitaan koko Suomessa.
Keskitymme metsän myyntiin mm. alueilla Kuopio, Joensuu, Mikkeli, Savonlinna, Helsinki/Uusimaa, Tampere ja Jyväskylä.