Tarjouksen jättöaika päättynyt!
Rantaan rajoittuva määräala, jossa sijaitsee vanha pihapiiri.
Siististi pidetyssä pihapiirissä asuttu vuoden 2022 loppuun saakka. Vuonna 1957 rakennetussa talossa on sähkö- ja valokuituliittymä, jotka siirtyvät ostajalle kaupan mukana. Muita rakennuksia on mm. karjarakennus ja ulkosauna. Kaikki rakennukset myydään maakaaren vastuista vapaana.
Liiterissä on ainakin yhden talven puut tehtynä. Suuri osa irtaimistosta on viety pois, rakennuksissa tai pihapiirissä oleva irtaimisto siirtyy kaupan mukana ostajalle.
Myyntiä varten on suunniteltu reilu, noin 2, 9 hehtaarin määräala. Ostajaehdokas voi tehdä tarjouksen myös isommalla, tai mieleisellään määräalalla. Pihapiiristä länteen laskeva rinne ennen järveä on männyn taimikkoa noin hehtaarin verran. Pihapiirin ympärillä vanhaa peltoa n. 1.1hehtaaria.
Rengastettu lähde, josta putki kellariin, sekä ns. navettakaivo, josssa uppopumppu josta letku kaivonkannelle otettu talousvesi saunalle kantamalla.
Lohkomiskuluista vastaa ostaja. Lisätietoja välittäjältä.
Myytävän määräalan koko noin 2.93 hehtaaria. Ostaja maksaa lohkomiskulut ja kaupanvahvistajan palkkion.
Kiinteistövero
Myös toinen, samaan kiinteistöön kuuluva pihapiiri on myynnissä ja siitä voi tehdä tarjouksen. Pohjoisempi pihapiiri (suuri-loukku) myydään koko palstana.
Metsän Markkinahintalaskuri auttaa sinua arvioimaan metsäsi arvon nopeasti ja helposti. Olipa kyseessä pieni metsäpalsta tai suurempi metsäalue, laskurimme tarjoaa arvokasta tietoa metsäsi potentiaalisesta markkina-arvosta!