Sotkamo Hiljanen

Sotkamo Hiljanen

Kiinteistötunnus

765-402-63-14
Tätä kohdetta välittää:
Joni Tervo
MTI / LKV
pinta-ala
Kuutiot 4 760 m³
metsaa
Pinta-ala 63 ha
eurot
Hintapyyntö 170 000 €
Tarjoa viimeistään 9.2.2026 : 23.59

Kuviokartta

360-kuvat


Etelä-Sotkamossa hyvän kokoinen ja helposti saavutettava metsätila, Komulanlammintien ja Naulavaarantien risteyksen tuntumassa. Metsämaata on arvion mukaan noin 52,5 hehtaaria.

Tilan parasta antia ovat pohjoisosan kangasmaakuviot, joilla on noin 20 hehtaaria varttuneita, puolukka- ja mustikkatyypin männiköitä, puuston iän vaihdellessa 45 ja 60 vuoden välillä. Kuviot on harvennettu hyvällä otteella, ja alueella on myös potentiaalia kasvatuslannoitukseen, järeytymisen vauhdittamiseksi ja seuraavan hakkuun aikaistamiseen. Tilan turvemaakuviot ovat kasvupaikoiltaan karumpia, ja kasvu maltillisempaa.

Noin neljän hehtaarin alue (kuviot 19, 20 ja 25) on avohakattu, mutta varsinaisia uudistamistoimia ei ole tehty. Ohuen lumen aikaan suoritetulla arviokäynnillä kuvioilta havaittiin vaihtelevasti havupuun luonnontaimia. Taimettumisen kehittymistä tavoitetiheyteen tulee seurata, tai vaihtoehtoisesti alueet on uudistettava suunnitelmallisemmin.

Selkeitä, välittömiä hakkuumahdollisuuksia on lähinnä kuvion 19 uudistushakkuu, josta arvioitu kantorahatulo on noin 11 000 euroa. Laajemmat hakkuumahdollisuudet painottuvat 10–15 vuoden päähän, jolloin viime vuosina harvennetut kuviot ovat luontevasti seuraavalla hakkuukierroksella. Vuosille 2035–2040 on arvioitu noin 3 200 kuution hakkuukertymä, josta arvioitu kantorahatulo noin 158 500 euroa.

Arvion mukaisilla käsittelyillä tilan jäljellä oleva puumäärä vuonna 2040 olisi noin 3 500 kuutiota, ja markkina-arvo noin 160 000 euroa. Hintapyynnöllä hankittuna tilan arvioitu reaalinen tuotto-odote on noin 4,3 % vuodessa. Tarkemmat tuottoennusteet ja kassavirta-arviot löytyvät arviomateriaaleista.

Kohteen hintapyyntö on 170 000 euroa ja tarjota voi enemmän, tai vähemmän.

Kiinteistörekisteriotteen mukainen pinta-ala: 63,18 hehtaaria.

 

Osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin:
1) Yhteinen vesialue 765-876-6-0 Jormaskylän lohkok.koskivedet Osuuden suuruus: 0,026659 / 23,583500
2) Yhteinen vesialue 765-876-8-1 Jormaskylä-Korholanmäki yhteinen
alue
Rekisteröintipvm: 25.3.2010
Osuuden suuruus: 0,026659 / 23,583500

Naulavaarantien tiemaksu ollut noin 70€/vuosi.

 

Metsästysvuokrasopimus Kettukallion Erän kanssa, kaikelle riistalle.

Kuvion 53 tuntumassa on vanhat ja heikkokuntoiset navettarakennus, varasto ja sauna. Päärakennus on palanut aikanaan. Sähköliittymää, tai kiinteistöveroa ei ole.

Komulanlammintieltä tilalle kääntyvän tien alkupäähän on tullut edellisillä hakkuilla painaumia ja puunostaja on luvannut käyttää kaivuria keväällä / alkukesällä tasoittelemassa tietä (ei sorastusta).

Jaa kohde
Tulosta PDF

Vastaanottaja / välittäjä
Joni Tervo
Kohde numero
207

Kohteen hintapyyntö on 170000€ voit tarjota enemmän tai vähemmän. Tarjoa vain kokonaisia euroja.

Tarjousmenettelyn ehtojen mukaan tarjouksen on oltava voimassa vähintään 7 vrk tarjouksen jättämisen määräajasta. Voit jättää tarjouksen voimassaolon päättymiskentän tyhjäksi, jolloin tulkitaan tarjouksen olevan voimassa toistaiseksi.