Tilasto­tietoa yhteismetsä­osuuksista

Tavoitteenamme on tehdä yhteismetsäosuuksien markkinasta läpinäkyvämpi ja saavutettavampi, ja auttaa niin yhteismetsien osakkaita kuin yhteismetsistä kiinnostuneita kohti perusteltuja päätöksiä. Olemme koonneet tälle sivulle tilastotietoa yhteismetsäosuuksista. Tarkoituksena on osoittaa, millaista tietoa yhteismetsistä ja niiden osuuksien markkinasta on saatavilla, ja millaisen tiedon valossa osuuksia voidaan arvioida. Jos Sinua kiinnostaa yhteismetsän osakkuus, osuuden myyminen tai muu yhteismetsiin liittyvä asia, ota meihin yhteyttä!

Yhteismetsän kauppapaikka

Kuusamon yhteismetsä – suurin ja vaihdetuin

Kuusamon yhteismetsän osuuksilla käydään selvästi eniten julkista kauppaa. Oheisessa tarkastelussa on esitetty Kuusamon yhteismetsän osuuden markkina-arvon kehitystä vuodesta 2015 lähtien.

Kuusamon yhteismetsän osuuden markkina-arvo
Kuusamon yhteismetsän yhdelle osuudelle laskettu kauppahinta edustaviksi määritetyissä puhtaissa osuuskaupoissa sekä jyvitetty arvo metsäkiinteistön kanssa myytyjen osuuksien kaupoissa. Puhtaiksi osuuskaupoiksi on laskettu myös sellaiset metsää sisältävät osuuskaupat, joissa yhteismetsäosuuden arvo ylittää 70 % kauppahinnasta – tällöin metsän osuus kauppahinnasta vähennetty markkinahintaennusteen mukaisena.

Yhteismetsän ylijäämän suhde osuuden arvostukseen

Yhteismetsän ylijäämä on yhteismetsän kokonaistuoton realisoitunut, osakkaille verovapaana jaettava osa. Alla olevassa taulukossa on esitetty yhteismetsien jakaman ylijäämän suhde osuudesta hintaan markkinoilla (markkina-arvo) sekä arvioon yhteismetsän hallinnoiman metsäalueen markkinahinnasta (MHE eli markkinahintaennuste).

MHE:ta ja osuuden markkina-arvoa voi ajatella näin: Osuuden markkina-arvo on se arvostustaso, jolla yhteismetsän osuudet vaihtava omistajaa, ja MHE on osuuksia vastaavan metsäomaisuuden markkina-arvo. Luvut ovat arvioita, ja niihin tulee suhtautua suuntaa antavina.

Yhteismetsä

Ylijäämä per
markkina-arvo

Ylijäämä
per MHE

Kauppojen lkm

(1 v / 5 v)

Lisätietoja

Aari yhteismetsä

3,6 %

3,6 %

0 / 7

Puusto 2021

Etelä-Suomen yhteismetsä

1,7 %

1,6 %

0 / 5

Puusto 2018

Hyöteikön yhteismetsä

3,0 %

3,0 %

3 / 14

Puusto 2020, avoin mvt

Haapaveden yhteismetsä

1,8 %

1,6 %

2 / 8

Puusto 2023

Itä-Suomen yhteismetsä

1,5 %

Puusto 2023

Kemijärven yhteismetsä

2,7 %

1,6 %

2 / 6

Puusto 2021

Kuusamon yhteismetsä

2,7 %

18 / 118

Kärsämäjärven yhteismetsä

2,7 %

0 / 7

Madesjärven yhteismetsä

1,6 %

Puusto 2019, avoin mvt

Mustialan yhteismetsä

1,3 %

0 / 3

Nälännön yhteismetsä

1,3 %

Puusto 2019

Pirttijärvi-Pölkin yhteismetsä

0,3 %

Puusto 2020, avoin mvt

Pohjanmaan yhteismetsä

1,4 %

Puusto 2024

Pohjois-Karjalan yhteismetsä

1,4 %

Puusto 2023

Sallan yhteismetsä

2,5 %

1,6 %

1 / 23

Puusto 2021, avoin mvt

Savotan yhteismetsä

2,1 %

Puusto 2023, avoin mvt

Someron yhteismetsä

1,1 %

1,6 %

2 / 10

Puusto 2019, avoin mvt

Sukevan yhteismetsä

1,4 %

Puusto 2021, avoin mvt

Sälevän yhteismetsä

1,3 %

Puusto 2021

”Ylijäämä per markkina-arvo” on keskiarvo vuosittaisen osakkaille jaetun verottoman ylijäämän suhteesta osuuden markkina-arvoon siten, että vähintään kahdelta samalta vuodelta on saatavilla sekä markkina-arvo että ylijäämätieto.

”Ylijäämä per MHE” on viime vuosina osakkaille keskimäärin jaetun verottoman ylijäämän suhde yhteismetsän markkinahintaennusteeseen, joka estimoi yhteismetsän markkina-arvoa metsäkiinteistömarkkinoilla (sisältää vain metsätaloudellisen arvon) ja perustuu yhteismetsän metsävarallisuuteen, muihin ominaisuuksiin, maantieteelliseen sijaintiin sekä toteutuneisiin metsäkiinteistökauppoihin. Tätä tunnuslukua varten tarvitaan käsitys yhteismetsän metsävarallisuudesta sekä vähintään kahdelta vuodelta ylijäämätieto.

”Kauppojen lkm (1v / 5v)” kertoo tiedossa olevien edustaviksi luokiteltujen osuuskauppojen lukumäärän viimeisen vuoden ja viiden vuoden ajalta. Kauppojen vähäinen määrä tai painottuminen usean vuoden taakse tuo epävarmuutta osuuden markkina-arvon määrittämiseen.

”Kauppojen lkm (1v / 5v)” kertoo tiedossa olevien edustaviksi luokiteltujen osuuskauppojen lukumäärän viimeisen vuoden ja viiden vuoden ajalta. Kauppojen vähäinen määrä tai painottuminen usean vuoden taakse tuo epävarmuutta osuuden markkina-arvon määrittämiseen.

”Lisätietoja” sisältää mm. MHE:n määrittämisessä käytetyn metsävaratiedon tarkenteita. Esim. merkintä ”avoin mvt” tarkoittaa, että MHE on laskettu käyttäen julkista metsävaratietoa. Merkintä ”puusto 2021” tarkoittaa, että MHE:n laskennassa on käytetty vuoden 2021 puustotietoa, minkä jälkeen puu on kasvanut ja sitä on voitu hakata.

Yhteismetsä­osuuksien arvolaskuri

Laskurin ohje

  • Yhteismetsävalikko sisältää yhteismetsiä, joiden osuuksista on tällä hetkellä mielekästä kauppahintatietoa. Laskennassa käytetään viime aikojen keskimääräistä osuuden markkina-arvoa. Tarkastelujakso vaihtelee yhteismetsittäin.  
  • Desimaalimerkkinä laskurissa tulee käyttää pistettä, eli esim. 0.025.
  • Kun syötät hinnan tai osuusluvun, saat toisen niistä vastauksena omassa kentässään.
  • Huomioithan, että yhteismetsästä riippuen osuuluvut voidaan ilmoittaa kokonaislukuina tai desimaalilukuina (esim. 30 osuutta tai 0.0030 osuutta). Mikäli laskurin tulos ei vaikuta realistiselta, kokeile syöttää osuusluku eri muodossa.
  • Laskurin tulokset ovat vain suuntaa antavia, eivätkä ne ole hintasuosituksia.

Sivustolla esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu sellaisenaan osto- tai myyntipäätösten perustaksi, eikä SSM vastaa tietojen perusteella mahdollisesti tehtyjen ratkaisujen taloudellisesta tai muusta kannattavuudesta tai järkevyydestä. Laskurin antamat tiedot osuuksien markkina-arvosta eivät kuvaa osuuksien oikeaa tai sopivaa hintatasoa, vaan ne ovat ainoastaan arvioita aiemmin toteutuneiden kauppahintojen keskiarvoista.

Jaa sivu: