Kiuruvesi – Perhonperä
Hyvin saavutettavissa oleva metsätila, kasvuisilla maapohjilla.
Kiinteistötunnukset
- 263-417-21-15
-
Perhonperä
Hyvin saavutettavissa oleva metsätila, kasvuisilla maapohjilla.
Kiinteistötunnukset

Katso metsäkuviot ja alueen sijainti kartalla.
Tilalle johtaa hyvä, murskepintainen tie, jonka vesakot on raivattu säännöllisesti. Oman maan kohdalla on valmiit lanssipaikat, ja tien päässä on T-mallinen kääntöpaikka nykyaikaiselle puutavara-autolle.
Uudistuskypsistä metsistä valtaosa on kasvunsa kasvanut ja heti uudistettavissa.
Varttuneista kasvatusmetsistä osa on heti harvennettavissa, kun taas 6 – 7 vuotta sitten harvennetut kuviot ovat vielä hyvässä kasvuasennossa ja valmiina seuraavaan käsittelyyn 5 – 10 vuoden kuluttua. Kuvioilla on kohtalaista kuusen alikasvosta ja seuraavassa käsittelyssä kuvioita on mahdollista vielä väljentää, tai alkaa jo uudistamaan perusteellisemmin.
Nuoret kasvatusmetsät ovat vesakoituneet hoitamattomuuden vuoksi, mikä on hidastanut havupuiden kehitystä. Kuviot vaativat vähintäänkin reilun ennakkoraivauksen, ennen ensiharvennusta. Vaihtoehtoisesti kuvioille voi tehdä kiireisen nuorenmetsänkunnostuksen.
Tilan kasvut ovat varsin hyviä ja havupuiden laatu yleisesti ottaen keskimääräisellä tasolla. Rehevimmillä kohdin männyllä esiintyy hieman elävyyttä.
Ei kaavaa
Perhon metsätiellä ei ole järjestäytynyttä tiekuntaa, eikä säännöllisiä tiemaksuja ole kerätty. Tietä on kunnostettu tarpeen mukaan ja periaatteella, että puuta korjaava taho paikkaa mahdolliset vauriot.
Metsästysvuokrasopimus Selkäyden Hirvimiesten kanssa.

Tarjouksen tekeminen vie vain pari minuuttia. Tarjouksen teon jälkeen välittäjä kuittaa tarjouksesi vastaanotetuksi ja esittää kaikki saadut tarjoukset myyjälle, viimeisen tarjouksenjättöpäivän jälkeen.
Tutustu muihin myynnissä oleviin metsätiloihin ja vertaile vaihtoehtoja rauhassa.

Joni Tervo
Metsätalousinsinööri, LKV, Kiinteistönvälittäjä
Kiinnostuitko kohteesta?